Kumppaniksi Tiedekeskus Auroraan

Tiedekeskus Aurora rakentuu vahvaan ja monialaiseen yhteistyöhön. Hanke yhdistää tutkimuksen, matkailun, teknologian, koulutuksen ja elinkeinoelämän.

Miksi mukaan jo nyt?

Auroraa suunnitellaan vaiheittain kohti vuotta 2030, ja seuraavissa vaiheissa kumppaneiden ja toimijoiden roolia täsmennetään ja vahvistetaan.

Uudisrakennus – investointi arktiseen tulevaisuuteen

Tiedekeskus on suunnitteilla Sodankylän keskustaan toteutettavaan uudisrakennukseen. Rakennuksesta on tavoitteena kehittää arkkitehtonisesti korkeatasoinen ja toiminnallisesti monipuolinen kokonaisuus, joka palvelee näyttelytoimintaa, tapahtumia, tutkimusyhteistyötä ja matkailua.

Rakennushankkeelle etsimme parhaillaan pääomasijoittajaa ja rakennuttajakumppania. Tiedekeskus Aurora toteutetaan kestävän ja paikkaan juurtuvan rakentamisen periaatteilla, ja siksi olemme mukana Green Building Council Finland ry:ssä edistämässä vastuullisia ja vähähiilisiä rakennetun ympäristön ratkaisuja.

Sodankylän kunta toimii hankkeen edistäjänä ja koordinoijana siihen saakka, kunnes tarvittavat kilpailutukset ja toteutusmallit on lainsäädännön mukaisesti valmisteltu. Tavoitteena on luoda kestävä, vaikuttava ja pitkällä aikavälillä elinvoimainen toimintamalli.


Mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluvaiheessa

Yhteistyökumppaneiden sitouttaminen ja osallistaminen on tunnistettu kriittiseksi onnistumiselle.


Uudisrakennus – investointi arktiseen tulevaisuuteen

Etsimme parhaillaan rahoittajaa ja kumppaneita rakennushankkeessa. Tavoitteemme on edistää kestävää ja paikkaan juurtuvaa rakennuttamista.


Auroraa kehitetään kestävän matkailun periaatteilla

Vahvistaen pohjoisen luonnon ja paikallisyhteisön hyvinvointia. Rakentamisessa tavoitellaan vähähiilisiä ja laadukkaita ratkaisuja, jotka luovat vastuullisen pohjan tulevaisuuden vierailukohteelle.

Millaisia kumppanuuksia Auroraan etsitään?

 

Aurora tarjoaa kumppaneille:

  • näkyvyyttä kansainvälisessä arktisessa ympäristössä
  • alustan tutkimuksen ja innovaatioiden esittelylle
  • uuden matkailullisen vetovoimatekijän Lapissa
  • mahdollisuuden osallistua merkittävään aluekehityshankkeeseen
  • yhteyden arktisen tutkimuksen ja koulutuksen verkostoihin
  • mahdollisuuden osallistua kestävään ja vastuulliseen kehittämisinvestointiin

Aurora ei ole pelkkä näyttelytila, se on investointi arktisen osaamisen, elinvoiman ja kansainvälisen yhteistyön edistämiseen.

Ota yhteyttä

Keskustellaanko yhteistyöstä?

Sofia Karimäki

Projektipäällikkö

sofia.karimaki@sodankyla.fi
Tel.  +358 40 558 0424

Contact Form
Tietosuojaseloste

1. Rekisterinpitäjä

Yritys OY/AB

Yhteystiedot

Esimerkkitie 1
00000
Paikkakunta
040 123 4567
esimerkki@esimerkki.fi

Rekisteristä vastaava henkilö

Essi Esimerkki
040 123 4567
esimerkki@esimerkki.fi

2. Rekisteröidyt

  • Asiakkaat
  • Potentiaaliset asiakkaat

3. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Yritys OY / AB:n asiakasrekistereihin tallennettuja henkilötietoa käytetään asiakassuhteen hoitamiseen, palveluiden kertomiseen, markkinointitarkoitukseen sekä yrityksen palveluiden ja muiden toimintojen kehittämiseen / suunnitteluun sekä vastaaviin tarkoituksiin.

4. Rekisteriin tallennettavat henkilötiedot

Asiakasrekisteri sisältää seuraavat tiedot:

Yhteystiedot

  • Nimi
  • Osoite
  • Sähköposti
  • Puhelinnumero

Asiakastiedot

Tiedot ostetuista tuotteista / palveluista

5. Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on seuraavat oikeudet, joiden käyttämistä koskevat pyynnöt tulee tehdä osoitteeseen essi.esimerkki@esimerkki.fi

Tarkastusoikeus

Rekisteröity voi tarkistaa tallentamamme henkilötiedot.

Oikeus tietojen oikaisemiseen

Rekisteröity voi pyytää oikaisemaan häntä koskevat virheelliset tai puutteelliset tiedot.

Vastustamisoikeus

Rekisteröity voi vastustaa henkilötietojen käsittelyä, mikäli kokee, että henkilötietoja on käsitelty lainvastaisesti.

Suoramarkkinointikielto

Rekisteröidyllä on oikeus kieltää tietojen käyttäminen suoramarkkinointiin.

Poisto-oikeus

Rekisteröidyllä on oikeus pyytää tietojen poistamista, jos tietojen käsittely ei ole tarpeen. Käsittelemme poistopyynnön, jonka jälkeen joko poistamme tiedot tai ilmoitamme perustellun syyn, miksi tietoja ei voida poistaa.

On huomioitava, että rekisterinpitäjällä voi olla lakisääteinen tai muu oikeus olla poistamatta pyydettyä tietoa. Rekisterinpitäjällä on velvollisuus säilyttää kirjanpitoaineisto Kirjanpitolaissa (luku 2, 10 §) määritellyn ajan (10 vuotta) mukaisesti. Tämän vuoksi kirjanpitoon liittyvää aineistoa ei voida poistaa ennen määräajan umpeutumista.

Suostumuksen peruuttaminen

Jos rekisteröityä koskeva henkilötietojen käsittely perustuu ainoastaan suostumukseen, eikä esim. asiakkuuteen tai jäsenyyteen, voi rekisteröity peruuttaa suostumuksen.

Rekisteröity voi valittaa päätöksestä tietosuojavaltuutetulle

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia, että rajoitamme kiistanalaisten tietojen käsittelyä siksi aikaa, kunnes asia saadaan ratkaistua.

Valitusoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle kantelu, jos hän kokee, että rikomme henkilötietoja käsitellessämme voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä.
Tietosuojavaltuutetun yhteystiedot: www.tietosuoja.fi/fi/index/yhteystiedot.html

6. Säännönmukaiset tietolähteet

Henkilötietoja kerätään asiakkaalta itseltään asiakkaansuhteen syntyessä sekä rekisteripitäjän järjestelmistä palveluihin verkkolomakkeiden kautta. Lisäksi päivitetään viranomaislähteistä tai muilta palveluntarjoajilta, millä varmistetaan tiedon ajantasaisuuden.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Tietoja ei pääsääntöisesti luovuteta markkinointitarkoituksiin YRITYS OY:n ja sen jäsenliikkeiden ulkopuolelle.

8. Käsittelyn kesto

Henkilötietoja käsitellään pääsääntöisesti niin kauan, kuin asiakkuus on voimassa. Markkinointilistaltamme rekisteröity pääsee poistumaan itse jokaisessa lähettämässämme markkinointisähköpostissamme olevan linkin kautta taikka lähettämällä viestin osoitteeseen:
esimerkkimiest@esimerkki.fi

9. Henkilötietojen käsittelijät

Rekisterinpitäjä ja tämän työntekijät käsittelevät henkilötietoja. Voimme myös ulkoistaa henkilötietojen käsittelyn osittain kolmannelle osapuolelle, jolloin takaamme sopimusjärjestelyin, että henkilötietoja käsitellään voimassa olevan tietosuojalainsäädännön mukaisesti ja muutoin asianmukaisesti.

10. Tietojen siirto EU:n ulkopuolelle

Henkilötietoja ei siirretä EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

11. Automaattinen päätöksenteko ja profilointi

Emme käytä tietoja automaattiseen päätöksentekoon tai profilointiin.

12. Evästeet ja selailun seuranta

Keräämme käyttäjän päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden (”cookies”) ja muiden vastaavien tekniikoiden, kuten selaimen paikallisen tietovaraston, avulla. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät usein nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat selaimet.

Sivustomme käyttää Google Analytics-palvelua.

Sivuillamme on myös linkkejä muihin sivustoihin ja palveluihin. Me emme vastaa näiden ulkopuolisten sivustojen yksityisyydensuojakäytännöistä tai sisällöistä. Kolmannet osapuolet voivat asettaa evästeitä käyttäjän päätelaitteelle käyttäjän vieraillessa palveluissamme tilastoidakseen eri sivustojen kävijämääriä.

 

Lorem ipsum